Rakkaat pupumme
Sateenkaarisillalla odottamassa

Hermeliinit:

Nicarao Coral Blanco
Nicarao Campeona
Andien Snowflake
Peppi-Lotta
Anemone's Jade
Svartträsket's Lady Blue
Anemone's Jaspis
Yra
Rosett's David
Herra Tossavainen
Anemone's Jasmine
Anemone's Michella Blanca
EPJY VV-02 Jafar
Olipa Kerran Lumihiutale
Yashira's Nadia
Lumitähden Migdalia
Dalkullans Nelly

 

Risteytykset:

Jussuli

Rölli-Tupuna
Ensio Kaneli Puupponen
Thomasina
Trezeun Sipi
Jussuli
Mustikka

 

Kääpiölupat:

Nöpöliina
Mustatähti
Emma

Yacquelynn Af TonStjärna
Manders Sgt Pepper

 

Pieni Chinchilla:

Thomasina

~ * ~ * ~ * ~

Pois muuttaneita:

Tänne tulee sellaiset, jotka on olleet joskus omistuksessani, mutta ovat muuttaneet pois, mutta eivät suinkaan kuolleet. ;) Semmoiset, joilla on ollut sivu meikäläisen tekoisena tms.

Jaspi (risteytys)
Väiski ja Rumpali (risteytykset)
Yashira's Bajiru
(kääpiöluppa)
Yashira's Zahra (hermeliini)

~ * ~ * ~ * ~

Ensimmäiset pupuni

 

Rölli-Tupuna

Tämä kani tuli meille, kun olin vielä ihan ipana, ehkä 5-vuotias, eli 80-luvun puolella. Tästä johtuen en muista siitä paljon mitään. Mielikuvani siitä on lähinnä sellainen "kellanruskea" hermeliini, mutta yhtä hyvin voi olla, että se ei vain ollut vielä täysikasvuinen. Se ei tainnut olla meillä kovinkaan kauan, koska se oli todella vihainen. Se lähetettiin meille linja-autolla ja muistan, kun matkahuollon ylähyllylle sijoitettu pahvilaatikko heilui ja pomppi. Tästä kanista piti tulla Maija-marsumme häkkikaveri, mutta ne eivät tulleetkaan toimeen. Meillä oli veljeni kanssa vähän erimielisyyttä kanin nimestä, kuten huomata saattaa. En tiedä, oliko sen sukupuolesta mitään tietoa... Iästä puhumattakaan. Mutta se puri niin että verta tuli ja hyökki harjaan kiinni. Kai koska me oltiin niin pieniä, sitä ei voitu pitää ja se vietiin eläinkauppaan. Siellä myyjä ihaili sen olevan aito hermeliini. Siihen en kyllä mene väittämään vastaan, mutta epäilen sen ajan eläinkauppiaiden hermeliinituntemusta. (;

 

Ensio Kaneli Puupponen

Kirppu ja Ensio

Ensio tuli meille, kun olin ehkä 10-vuotias. Se tuli meille Nicarao-kanilasta, jonne se oli palautunut. Kuuntelin taas silmät pyöreinä äiteen selitystä kaikista niistä hienoista termeistä, millä kasvattaja oli puhelimessa kania kuvaillut: väri madagaskar, puoliksi (en muista mikä luppa, mutta veikkaisin kääpiöluppaa) ja puoliksi hermeliini. Ainakin se oli kääpiölupan kokoinen, mutta väri ei oikein vastannut puhelimen välityksellä saatua kuvaa, mutta kani oli siitä huolimatta aivan ihana ja vieraatkin ihailivat sitä, kun kävivät kylässä. Myös luonteensa puolesta herra valloitti kaikki! Kuten kääpiöluppa ainakin.
Ensio-nimi oli kasvattajan antama nimi herralle, Kaneli taas oli nimi, jolla meillä Ensiota joskus kutsuttiin, Puupponen taisi olla alkuperäisen perheen käyttämä puhuttelunimi... Vai miten se meni...
Ensiokin tuli meille linja-autolla, joten vielä tuossa vaiheessa meidän maailmaa ei mullistanut ajatus siitä, että jollain voi oikeasti olla monta kymmentä lemmikkiä. Me oltiin vielä autuaan tietämättömiä sellaisesta ajatuksesta. Vieläkin uskoimme, että kanit ja marsut normaalisti elävät ystävinä, joten Ensiolle haettiin kaveri eläinkaupasta, tyttömarsu poikakanille. (; Ja ne elivät ihan oikeasti ystävinä!
Mumma teki Ensiolle ja Kirpulle hienon kesäasunnon, josta kaikki kuvat yhtä sisähäkkikuvaa lukuunottamatta on otettu. Siinä oli kaksikerroksinen talo, jonka pohjana oli laudat ja yläkerrassa oli nukkumapaikka. Talosta ei ole kuvaa takapuolelta, mutta siinä seinä muodostuu kahdesta verkko-ovesta. Talo oli hieman maanpinnan yläpuolella, mutta ulkoiluosa oli ihan maanpinnassa kiinni. Tämä talo myytiin, kun meillä ei ollut enää sille käyttöä.

Ension ja Kirpun hieno, mutta siivotessa aika epäkäytännöllinen pihahäkki Karvanlähtö Ension ja Kirpun sisähäkki Ensio ja Kirppu Ensio ja Kirppu vierekkäin

 

Thomasina

Meillä on ollut Thomasina-nimisiä kaneja 2, tämä kertoo nyt risteytyskanista, toinen oli pieni chinchilla. Tämänkin kanin väri oli chinchilla, mutta se oli kooltaan jotain hermeliinin ja kääpiölupan väliltä. Oli suunnilleen vuosi 1995 ja meillä oli jo pienimuotoista marsu- ja hamsterikasvatusta. Meillä ei ollut tarkoitus (tai ainakaan suunnitelmissa) hankkia uutta kania, mutta tuttavaperheessä oli tullut suloisen kaninsa kanssa pitovaikeuksia uuden koiran tultua taloon, joten pitkän pähkäilyn jälkeen ostin sen häkkeineen. Olihan oma pupu ollut kuitenkin aina haaveena ja siinä vaiheessa olin jo tarpeeksi vanha ottamaan siitä vastuuta. Olin tainnut jo jonkin verran ottaa asioista selvääkin, kun osasin määritellä sen värin chinchillaksi. (;
Kanille ei ollut vakituista nimeä, joten nimesimme sen "Mirrin kolme elämää"-elokuvan kissapäähenkilön mukaan.
Thomasina oli lapsiperheestä, joten se oli yksi kärsivällisyyden perikuva, vaikkei se niin käsittelyyn ollutkaan tottunut. Se eli rauhallisesti kaikkien lemmikkiemme kanssa, sen minkä se meillä ehti olla. Näyttelyihin se ei koskaan päässyt. Tuohon aikaan oli muodissa ainakin EPJY:ssä pestä eläin joko Desintanilla tai Ektosidilla mennen tullen loisten häätämiseksi. Oli loisia tai ei. Meillä oli Ektosidia, jolla sitten pesimme kaikki marsut, Thomasinan ja tarvikkeet. Ja se oli surullisen riittoisaa ainetta, sitä riitti moneen kertaan. Sitä on kai vieläkin tallella, ellei remontin aikana heitetty pois... Ektosidin käyttö nimittäin kiellettiin pieneläimiltä, muistaakseni, koska aineen todettiin kertyvän elimistöön tai jotain... Mutta sitä ennen siinä ehdittiin uittaa monta eläintä. Thomasina kuoli siihen. Taistelimme (kirjaimellisesti) sen kanssa monta surullista päivää, kun sille pakkosyötettiin lääkettä, mutta se ei parantunut. Ditrimin makukoostumusta on ilmeisesti jotenkin muutettu, koska nykyajan eläimet syövät sitä mielellään.
Olin hyppiä seinille, kun joskus vuonna 2000 tulin taas tauon jälkeen EPJY:n näyttelyyn. Eläintentarkastuksessa oli tyttö, joka oli uusi kasvo minulle ja selitti pätevänä hylkäämänsä marsun omistajalle, että vaikka Ektosid on kielletty pieneläimiltä, niin siihen ei ole kukaan kuollut... Desintanin valmistus oli lopetettu, eikä muita merkkejä silloin vielä tunnettu, mutta loisista oltiin yhtä hysteerisiä kuin ennenkin. Mutta nyt on uudet kujeet ja kuviot, jyrsijäharrastus on tässäkin asiassa tullut paljon inhimillisemmäksi.     

~ * ~ * ~ * ~

Ekat "jalostuspupuni" (;

Juup, tätä lukiessanne pitäkää siis nuo otsikon heittomerkit mielessä! Vaikka risteytyskanit ovatkin mielettömän ihania, niin ei niiden lisäännyttämistä kyllä ihan kirjaimellisesti voi jalostamiseksi sanoa, mutta tästä homma lähti liikkeelle.

Eli nämä kanit ovat tulleet ihan ensimmäisten kanieni jälkeen. Nämä eivät siis ole ihka ensimmäiset pupuni, joista löytyy juttua täältä, vaan ekat sellaiset puput, joille on tarkoituksellisesti teetetty poikasia. Tai on ollut tarkoitus yrittää teettää... Kuten näkyy, meilläkin kasvatus alkoi ihan tavallisista lemmikkikaneista, niin kuin kaikkien kasvatuksen kannattaisi alkaa. On parempi pitää ensin vain vähän kaneja ja teettää niillä vain aika satunnaisia poikueita, kuin hankkia heti samantien kymmenen kallista kania ja sitten yrittää teettää monta poikuetta ja huomata, ettei tämä olekaan mun juttu...

Nyt ei ollut sitten tarkoitus loukata pet-kanikasvattajien tunteita, kun sanoin, ettei risteytyskanien lisäännyttäminen ole jalostusta... Mutta itse olen menettänyt sydämeni nimenomaan hermeliineille ja kääpiölupille. Ei siksi, että ne ovat puhdasrotuisia vaan siksi, että ne ovat hermeliinejä ja kääpiöluppia. ;) Ellei risteytyksiä aina joku teettäisi, ei maailmaan voisi koskaan tulla uusia rotuja. Vielä vuonna 2003 leijonanharjakset olivat risteytyskaneja, nyt ne ovat oma tunnustettu rotunsa. Ja miettikääpä vaikka sitä, miten kääpiöluppa on alunperin "tehty": astuttamalla hermeliini ranskanlupalla!!! Mutta itse yritän pidättäytyä ostamasta risteytyksiä, koska näitä muita on jo aika monta...

 

Trezeun Sipi

Kun meidän Thomasina-kanimme kuoli ennen aikojaan, tuntui ihan kuin marsulassamme olisi tyhjä aukko. Taisi olla vuosi 1995. Aloimme etsiä uutta kania. Haaveilin hermeliinistä ja olin Lemmikki-lehdessä nähnyt kuvan upean värisestä hermeliinistä, jonka väriksi oli merkitty luonnonkeltainen. Varasin naaraspoikasen entisestä Nicarao-kanilasta, ja pupun oli määrä muuttaa uuteen kotiin EPJY:n näyttelystä. Kasvattaja oli kuitenkin lähtenyt paikalta ennen kuin ehdin löytää hänet, joten päädyin ostamaan myynnissä olevan chinchillan värisen risteytyskanilapsen. Äiti oli justiin painottanut, että meille ei uroskania enää huolita, koska Ensiolla oli tapana ruiskia seinille. Kaikki kuitenkin heltyivät tähän ipanaan. Se olikin ihan hermeliinin näköinen! Ja kaiken lisäksi Thomasinan värinen. Kaiken lisäksi myöhemmin tajusin, ettei varaamani hermeliini olisikaan ollut toivotun värinen, sillä nykyään tiedän, että lehdessä ollut kani ei todellakaan ollut mikään luonnonkeltainen vaan keltapunainen (bourgogne). Painovirhe?

Pupu tuli entisestä Bumbulin kanilasta ja sille oli laitettu nimeksi Trezeun Sipi hermeliini fuchs isänsä Nicarao Trezeun mukaan. Me kutsuimme sitä Thomasinan mukaan Thomakseksi. Se oli erittäin kiltti ja eli koko ikänsä marsun kanssa. Sen jälkeen en ole enää aikuisia kaneja marsujen kanssa pitänyt, koska nyt olen oppinut sen, että YLEENSÄ SE EI ONNISTU.

Thomas oli kerran pet-näyttelyssä ja sai uteliaimman kanin palkinnon. Thomas nukkui pois n. 5-vuotiaana, mutta se elää yhä jälkeläistensä kautta. Sen poika Jussuli on meillä ja Minnan kanilassa on paljon Thomaksen jälkeläisiä.

Thomas sisaruksineen, kuva: kasvattaja Thomas jaloittelemassa koko talon naarasmarsujen kanssa. ;)



Nöpöliina

Nöpö oli ensimmäinen kääpiöluppikseni, madagaskarin värinen naaras. Se tuli meille Seinäjoen edesmenneen eläinkaupan seinällä olleen ilmoituksen kautta. Nöpö kiikutettiin meille samantien häkkeineen päivineen pitovaikeuksien takia. Sille oli jo annettu nimeksi Nöpö, joten en sitä ruvennut muuttamaan, mutta koska meillä oli jo saman niminen kissa, kanin "viralliseksi" nimeksi laitettiin Nöpöliina. Tosin sillä ei ollut papereita, eläinkaupasta oli lähtöisin, mutta oli se kerran pet-näyttelyssä.

Nöpö oli meille tullessaan äärettömän vihainen, puri ja hyökki. Sitä oli hyvä käsitellä, kun se ei ollut häkissään, joten se oli ilmeisesti joskus ollut kiltti. Mutta kai sitä oli alettu lyödä, kun se ainakin meillä rummutti kaiken yötä vaatien huomiota ja herkkuja. Onneksi oli kesä, joten häirikkö kiikutettiin kokonaan ulos. Siellä se sitten oppi pois huonosta tavastaan, koska ei siellä kukaan tullut sitä lellimään, vaikka se kuinka metelöi. Paukutus kun ei kuulunut sisälle eikä siten häirinnyt kenenkään unta, niin Nöpö joutui myöntämään, ettei rummutuksella ansaitse mitään.

Nöpö teki muistaakseni 2 pientä poikuetta Thomaksen kanssa. Ensimmäisestä kotiin jäi Jussuli. Nöpöä yritettiin joskus astuttaa naapurin kääpiölupalla, mutta rouva ei ollut kiinnostunut luppakorvaisista miehistä...
Ja niin Nöpöstä tuli oma kiltti itsensä. Nöpökin kuoli n. 5-vuotiaana vanhuuteen. Se oli aina melkoisen lihava, hoikempana se olisi varmaan elänyt kauemmin. Mutta minkäs dieetit mahtaa, kun taipumus on niin vahva...

 

Jussuli ja Mustikka

Meillä on ollut 2 Jussuli-nimistä kania. Tässä kerrotaan niistä ensimmäisestä, siitä jonka mukaan seuraava nimettiin. Niillä on sama isä Trezeun Sipi, mutta eri emä, tämän emä oli Nöpö.

Jussuli oli siis musta risteytys naaras. Ensimmäisestä kasvattamastani kanipoikueesta. Tästä syystä Jussulilla on aina erityinen paikka muistoissani ja harmi kyllä minulle ei jäänyt siltä (eikä siten sen emoltakaan) yhtään jälkeläistä, vaikka se tekaisikin aika monta poikuetta. Onneksi niitä on kuitenkin maailmalla Minnan kanilan kautta niin paljon, että ehkä joku niiden jälkeläinen meillekin joskus eksyy. Toivotaan.

Jussulilla oli vain yksi sisarus, madagaskarin värinen veli. Tai siis oletan, että se oli veli, mutta en minä silloin kaneista niin paljoa tiennyt. Myin sen naapuriin, missä sen elämä loppui aika lyhyeen surullisella tavalla. Se nimittäin vapaana pihalla loikkiessaan meni suoraan koirankoppiin ja koira perässä. Kun omistaja ehti hätiin, se oli jo liian myöhäistä.

Jussuli oli kerran pet-luokassa, mutta se ei oikein ollut pet-ainesta. Se oli perinyt isältään hermeliinimäisen lihaksikkuuden, mutta emoltaan koon. Ja koska en ollut silloin vielä niin varma kanien käsittelyssä, siitä tuli aikamoinen rimpula, vaikka perusluonteeltaan se olikin hyvin kiltti. Mutta voimaa ja energiaa sillä oli enemmän kuin mihin omistajalla oli kanin kokoon nähden valmiuksia...
Jussulin piti olla uros, kun se jätettiin kotiin. Mutta kyseisessä näyttelyssä se todettiinkin naaraaksi. Ja aika eukko se olikin, sitä en unohda ikinä. Mikään häkki ei pidätellyt sitä, se osasi karata jokaisesta. Karkuteillä se sitten päästi vielä jonkun uroksenkin vapaaksi ja tuloksena oli poikue jos toinenkin...

Ensimmäisen poikueensa se tekaisi isänsä kanssa, tuloksena Miina, joka löytyy Minnan kanien takaa. Seuraavat se tekaisi sitten meidän Lumihiutale-hermun kanssa. Yksi naaras niistä jäi meille: Mustikka, joka oli sinisilmäinen musta jolla oli valkoinen laikku otsassa. Mustikka kuitenkin kuoli nuorena huonoon heinään.

Nicarao Coral Blanco

Nicarao Coral Blanco oli ensimmäinen hermeliinini. Se oli valkoinen punasilmäinen (eli siihen aikaan albino) uros. Se haettiin meille samana päivänä, kun Nöpö alkoi valmistautua synnyttämään poikuetta, jossa yllä oleva Jussulikin oli. Hermua päätettiin alkaa kutsumaan Jaspiksi. Se oli äiteen ehdotus, en tiedä mistä tuulesta se oli temmattu, mutta kai sillä jotain tekemistä on jaspiksen kanssa.

Japsista ehti tulla meille hyvin rakas sinä lyhyenä aikana, minkä se ehti meillä olla ja kyllä sitä sitten itkettiin, kun se ei enää hengittänyt. En tiedä mihin lie heinänkorteen vai mihin se onnistui loukkaamaan silmänsä, mutta niin siinä kävi. Silmään ajettiin kalliita, eläinlääkärin määräämiä lääkkeitä vaikka kuinka kauan. Kukaan ei kuitenkaan ollut tullut ajatelleeksi tulehduksen ja verenmyrkytyksen mahdollisuutta, mekin oltiin silloin vielä niin kokemattomia. Nyt siihen ehkäiseminen antibiootilla olisi itsestään selvyys. Mutta silloin se ei ollut näköjään edes eläinlääkärille, koska hän tuli ajatelleeksi sitä vasta kun pupu oli jo kuollut. Haavaan oli kai päässyt joku pöpö ja Jaspiin iski kova flunssa, johon se sitten kuoli alle vuoden ikäisenä.


Jaspi

Tämä kani nimettiin edellisen mukaan, koska se tuli aikalailla peräjälkeen. Äitee löysi sen eräänä talvena opiskelupaikkakuntansa pellolta pomppimasta. Pakkohan se oli korjata talteen. Se oli pieni risteytysurospoikanen. Jaspi eli meillä jonkin aikaa, mutta muutti sitten kaverini Minnan kanilaan, jossa se kävi näyttelyissä ja pääsi joidenkin Minnan nykyisten kanien esi-isäksi. Jaspin väriä ihmeteltiin aina. Mikälie sinichinchillasiamsoopeli sitten olikaan... (;


Väiski ja Rumpali

Väiski ja Rumpali olivat kaksi mustaa risteytyskaniherraa. Kun ne tulivat meille nuorina kaneina, olivat he nimeltään Stella ja Ella. Mutta huomasin heti ensi sylittelyssä, että ne olivatkin uroksia. Ne olivat kuitenkin aivan ihania, joten päätin pitää heidät erehdyksestä huolimatta. Ikävä kyllä niistä kasvoikin kaksikertaa odotettua suurempia, eikä meillä ollut tarpeeksi tilaa pitää niitä niin, että ne olisivat onnellisia. Onneksi eräs perhetuttu tiesi hevostallin, jossa oli kaksi isoa tyhjää häkkiä, odottamassa kipeästi lemmikkiä taloon. Sinne pojat sitten muuttivat.

~ * ~ * ~ * ~

"Jalostuspupuja"

 

Tätäkin lukiessanne pitäkää nuo otsikon heittomerkit mielessä! Vaikka nämä kanit on hankittu jo ihan kasvatuseläimiksi, niin kaikki ovat silti ennen kaikkea lemmikkejä. Se on asia, jonka haluan aina laittaa etusijalle, kaiken muun edelle, että kanilla on hyvä olla. Silläkin uhalla, että jokin ratkaisu ei olisi jalostuksen kannalta niin hyödyllinen. Ajatelkoon muut mitä haluaa. ;)
Tänne tulee sellaisia pupuja, joille en koskaan ehtinyt tehdä omaa sivua tämän elin aikana. Haluan kuitenkin kunnioittaa jokaisen upean elämänkumppanini muistoa tuomalla heidät jollain tavalla esillä sivuillani. Edes pienellä maininnalla jokaisen meillä asuneen pikku olennon tassun jälki jää kuitenkin maailmaan, vaikkei siitä muuta muistoa enää olisikaan.

Tekstiä tulee myöhemmin...


Peppi ja LumihiutaleNicarao Campeona

Andien Snow Flake

Peppi-Lotta

Anemone's Jade

Svartträsket's Lady Blue

Herra Tossavainen

 

Yacquelynn Af TonStjärna

Liinu oli sinisiamsoopelin värinen kääpiöluppanaaras, joka tuli meille pikkuisena puppelina sijoitukseen Mirjam Axellilta. Liinu oli ihana, kaunis ja kiltti kani, josta tuli Ilexian kämppis ja elämä oli ihanaa. Ilexia ja Liinu rakastivat toisiaan, kaikki rakastivat Liinua ja Liinu kaikkia. Liinu oli aina oven suussa vastassa, kun häkille mentiin ja mustasukkaisena Ilexia alkoi tehdä samaa peläten Liinun varastavan muuten kaiken huomion. ;) Ilexian sivulla onkin joitain heidän yhteiskuvia.

Paula Kurunsaari oli pet-tuomarina Liinun elämän ainoassa näyttelyssä ja huomasi Liinun silmään ilmestyneen pikkuisen vaalean laikun ja kehotti kääntymään eläinlääkärin puoleen. Silmästä alettiinkin tekemään ahkeraa tutkimustyötä. Joku epäili silmään joutuneen alkueläimen koteloituneen siihen. Joku ehdotti sitä loiseksi. Ja niin edelleen. Varmaa oli ainakin se, että täplä on perinnöllinen, näyttelyissä hylkäävä virhe, ei mikään värivirhe vaan jotain silmän "rakenteissa" ja ei välttämättä elämänlaatua huonontava. Tuo viimeinen olikin ainoa hyvä uutinen. Jonkun tuntema kani eli normaalia elämää suurentunut täplä silmässään.

Liinunkin täplä kasvoi ja silmä vuoti joskus. Mirjamin kanssa pohdittiin kovasti eri vaihtoehtoja, jopa Liinun myymistä lemmikiksi rajallisten tilojen puitteissa, vaikka tuskin me siihen oikeasti oltaisiin pystytty, ei kyllä juolahtanut mieleenkään, että täplä kävisi kohtalokkaaksi. Tietoa yritettiin onkia vaikka mistä. Liinu muutti joksikin aikaa Mirjamin luo tarkkailtavaksi. Lopulta alkoi vaikuttaa siltä, että neitosen silmään todella sattui, Liinu istuskeli silmä raollaan ja vetisenä. Ja se oli ehtinyt elää vasta vajaa puoli vuotta, ties kuinka monta säryn vuotta vielä edessä. Lopulta päätettiin antaa Liinun mennä. Liinu nukkui pois 5.12.2005. :´(